Vieraassa yliopistossa

Hola. Tenttikausi ja sen jälkeen lomailu on venäyttäneet tätä julkaisuväliä hieman, mutta otetaan tässä loppuvaiheessa pientä kiriä sitten. Tenttikauden aikana on noussut ihmetystä sun toista paikallisen yliopiston tavoista, joten puhutaanpa hieman opiskelusta vieraassa yliopistossa.

Ensinnäkin, vaihtareiden kurssi-ilmoittautuminen oli yhtä väsytystaistelua. Paikalliset opiskelijat ilmoittautuvat omissa järjestelmissään ja muut jämäpaikat kursseilla jaettiin vaihtareille nopeat syövät hitaat -taktiikalla. Mun kurssit oli vieläpä toisesta tiedekunnasta, joten juoksin aika monen oven takana eri paperilappujen kanssa, sen jälkeen kun olin turhaan ensin yrittänyt kommunikoida sähköpostilla. Jos en olis ollut niin sinnikäs ja kieltäytynyt kuuntelemasta sitä kattellaan-soopaa, niin voi hyvinkin olla että en olisi istunut haluamillani kursseilla tänä lukuvuonna. Myöskin koska omassa tiedekunnassani opinnot alkoi vähän myöhemmin, en ensimmäiseen pariin viikkoon ollut vielä virallisesti opiskelija, enkä päässyt mihinkään järjestelmiin eli periaatteessa työskentelemään lainkaan. Tämän myötä jäi kevään ehdottomasti paras kurssi läpäisemättä, koska alussa oli liikaa puuttuvia kurssitöitä.

Kauppatieteiden tiedekunnan rakennus, Cartujan kampusalueella noin 7,5 km kaupungin keskustasta.

Alunperin olin valinnut lähinnä markkinoinnin kursseja viimeistelläkseni sivuaineopintoni ja ajattelin sen olevan suht. kansainvälinen ala. Koska osa haluamistani kursseista oli täynnä, otin lisäksi innovaatiojohtamista ja yrityksen sisäisiä tietojärjestelmiä, jotka oli lopulta koko kevään parhaita kursseja. Markkinoinnin opinnot sen sijaan oli todellinen pettymys, sillä digitaalinen markkinointi oli lähinnä Googlen palveluiden ilmainen mainos ja sosiaalinen media vain pakollinen pikkupaha. Turistimarkkinoinnin professorilla taas tuntui olevan jotain pahasti hampaankolossa vaihtareita, eli meitä "turisteja" kohtaan. Kansainvälisen markkinoinnin kurssi oli näistä mielenkiintoisin, mutta alkoi keskiviikkoisin ja torstaisin aamukasilta, kun täällä opiskelijat juhlivat tiistaisin sekä keskiviikkoisin. Tämä yhdistelmä ei aina ollut mikään kaikista onnistunein :D

Akateemisen opetuksen taso on täällä toisinaan huomattavasti matalampi erityisesti teknologiasta puhuttaessa. Suurin osa teknisemmistä kursseista käsitteli lähinnä Googlen ja Microsoftin tarjoamia palveluita. Vaikka kurssikokojen pienuus ja professorien rentous yllätti positiivisesti, näkyi se myös negatiivisesti kurssien sisältöjen ja opetuksen laadun valtavana vaihteluna. Kansainvälisen markkinoinnin kurssilla esiteltiin opiskelijoille yläastetasoista asiaa esim. eri maiden tulotasoista ja proffa muisti vähän väliä varmistaa, että "tiedättekö missä tämä maa on", kun päästiin esim. Uuden-Seelannin kohdalle. Jokaiseen markkinoinnin kurssiin kuului myös vanhat kunnon luokkaesitelmät, eli piti esitellä sen kuukauden teemaan liittyen joku yritys tai turistikohde, ja meidän vaihtarien ryhmä sai palautetta että esiteltiin liian "eksoottisia" kohteita, kuten Tukholma :D Täällä tunnetaan siis Espanjan naapurivaltioiden lisäksi lähinnä Latinalaisen amerikan maita, jos niitäkään.

  

Vasemmalla innovaatiojohtamisen kurssikirja "Maailmanloppu - suuret innovaatiot, jotka tulevat muuttamaan elämäsi". Kirja itsessään oli

hyvä ja helppoa luettavaa, mutta kauhisteli miten jatkossa ei voi enää kaikkialla Espanjassakaan maksaa käteisellä, kuten meillä pohjoisessa.

Syyksi tähän oli todettu, että pohjoisessa on niin vaikeat olosuhteet, että ihmiset ei pääse talvisin pankkiin hakemaan käteistä :D

Oikealla yliopiston ruokalan outo systeemi, että piti opiskelijakortilla lunastaa ensin lounaslippu toiselta luukulta, mennä

lipun kanssatoiselle luukulle vahvistaakseen maksaneensa ja sitten vasta kassalle ruoan ottamisen jälkeen.

 

Myös yleinen vaatimustaso kursseilla kaikkialla muualla paitsi tenteissä on kursseilla paljon matalampi. En muista milloin ikinä olisi edes lukiossa tarvinnut näin paljon hyssytellä porukkaa olemaan hiljaa ja kuuntelemaan, pyytämään laittamaan puhelimet pois tai olemaan ajoissa paikalla. Koska professori ei itsekään ollut oikeastaan ikinä ajoissa, niin miksipä opiskelijoidenkaan pitäisi olla. Ensimmäisessä tentissäni takavarikoitiin kaksi puhelinta, heitettiin kaksi opiskelijaa ulos toistensa tenttivastausten kopioimisesta ja käskettiin väkeä monta kertaa olemaan puhumatta keskenään. Jos mun vanhemmat tai minä ite maksaisin opiskelustani kuten täällä, niin en todellakaan vetäis hommaa noin leväperäisesti, kun en tee sitä edes ilmaisen koulutuksen kanssa.

Tenttikauden saapuessa suoritusvaatimukset iskivät kuitenkin päin näköä, koska opetuksen taso ja tenttisuorituksen vaatimukset eivät kohdanneet laisinkaan. Jokaisella kurssilla on oma pisteytyssysteeminsä, jonka logiikkaa ei taida tuntea kuin proffa itse. Kuvittelin innovaatiojohtamisen tenttiin mennessä pisteideni perusteella, että onpas kurssi mennyt hyvin, kunnes sain proffalta sähköpostia että tentti meni ok, mutta kurssia en pääse läpi ilman korkeampaa tenttiarvosanaa, koska keskiarvosuoritukseni on alle sallitun (kurssin alusta puuttuvien kurssitehtävien vuoksi). Jaahas. Yritysjärjestelmien kurssilla tein kaksiosaisesta tentistä vain puolet, koska ensimmäisen eli teoriaosuuden jälkeen proffa ihmetteli että mitä mä siellä vielä teen. Mun käytännön tehtävien arvosana oli niin hyvä, että voin tentin toiseen puoliskoon osallistumalla jopa huonontaa arvosanaani :D Selvä homma, ja ulos tentistä puoliksi tyhjän paperin kanssa.

Kouluruokalan perinteinen lounas, eli kaksi annosta ruokaa, joissa on yleensä pari eri vaihtoehtoa. Lisäksi kuuluu leipä, juoma ja jälkiruoka 3,5€ hintaan. Juomaksi saa valita myös olutta tai viiniä. Espanjassa syödään lounasta vasta noin klo 14, jolloin ihmisillä on jo kiljuva nälkä, ja sitten ruokaa kiskotaan kaksin käsin eikä välitetä sen laadusta. Varsinkin kun seuraavan kerran yleensä syödään vasta klo 21. Vaihtoehtona koululounaalle on ruokalassa vielä epäterveellisempiä vaihtoehtoja, kuten hamppareita tai pizzaa. Sanomattakin selvää, että suomalaista opiskelijaruokaa tuli ikävä, enkä kovin monesti ruokalaan eksynytkään.

 

Täällä on siis saanut tuntea olonsa tosi fiksuksi ja todella tyhmäksi samaan aikaan. Vaikka sisällöt onkin olleet Suomeen nähden suhteellisen samanlaisia joillain kursseilla, niin kielimuuri on haitannut toisinaan paljonkin pelkästään espanjaksi opiskellessa. Paikallisten kanssa töitä tehdessä mun auttamisen sijaan heillekin on vissiin helpompi vaan korjata mun tekemät kirjoitusvirheet ja iskeä nimi paperiin äärimmäisen pieneksi jääneestä panoksesta huolimatta. Mua siis välissä raahattiin ihan huolella mukana, koska olin yksi ainoista masokisteista jotka opiskeli pelkästään espanjaksi paikallisten kursseilla, englanninkielisten "vaihtarikurssien" sijaan. Kurssien aluksi kaikista suurin haaste oli luennoitsijoiden todella vahva Andalucian aksentti. Siitä oltiin varoiteltu jo etukäteen, mutta en silti osannut kuvitella millaista sössötystä, sanojen nieleskelyä ja epäselvää muminaa se voikaan olla. Onneksi se ei ole tässä puolessa vuodessa tarttunut hirveämmin, ja täällä sanotaankin että jos ymmärrät Andalucian aksenttia niin ymmärrät sen jälkeen minkä tahansa alueen aksenttia :D Sen kyllä uskon.

Koska Espanjan ja Suomen opiskelutyylit on todella toisistaan poikkeavia, ja vaihtareihin monessa paikassa suhtaudutaan automaattisesti niin, että ei ne kuitenkaan ymmärrä mistään mitään ja on tulleet tänne vain juhlimaan, niin on kieltämättä ollut aika paljonkin vaikeuksia motivoitua opintoihin. Mutta sitä mä taisin tänne tulla hakemaankin kaikista eniten, inspiraatiota ja intoa palata taas takaisin omien opintojen pariin, jotta jaksaa rutistaa ensi syksynä kandin pakettiin.

Con cariño,

Sannis

Kaipuu koostuu pienistä palasista

Hola. Tässä kun on viimeiset melkein kolme viikkoa tuijotellut somea täynnä vappuhulinoita niin on välillä ollut karmea ikävä Suomeen. Täällä myös vaihtareilta kysellään aika paljon että mitä ne kaipaa omasta maastaan niin on pitänyt kehittää sellainen automaattivastaus jo valmiiksi. Perinteinen poliitikon vastaus on tietenkin kaunis luonto, hiljaisuus ja rakkaat ihmiset. Tottakai, eihän noita voi kieltääkään kaivanneensa, mutta tässä on huomannut monta muuta pienempää asiaa, joita ei kuitenkaan ihan hirveesti tuu sanottua ääneen kovin monelle kysyjälle :D Näitä olisi löytynyt vaikka kuinka lisää, mutta tässä 8 ekana mieleen tulevaa kaipuun kohdetta:

1. Suomalaiset miehet 
Juuri ne samat ukkelit, joiden vaikeastiluettavuutta ja rauhallisuutta on monen monta vuotta kironnut. Mutta suomalainen mies, voi miten olet ihana! Odotan niin paljon sitä, että voin olla jälleen ihmisen kanssa samalla aaltopituudella, kun kysyn että hei mennäänkö vaikka kahville, ja asioiden annetaan edetä omalla painollaan. Kun kaverit on ihmetelleet, miksen oikein oo lämmennyt näille kiihkeille latinorakastajille täällä, oon löytänyt esimerkin. Tyypillisimmät kohtaamani espanjalaiset miehet käyttäytyy iskumielessä naisia kohtaan kuten stereotyyppinen suomalainen työmies loppuillasta firman pikkujouluissa - unohtaa käytöstavat, tunkee aivan liian lähelle ja heittää aivan uskomatonta kommenttia, että josko sais naisen nauramaan edes säälistä. Aika nopeesti sai huomata, että ei täältä ainakaan mitään vävykokelasta Suomeen tuoda :D

Kotikaupunkini historiallinen asuinalue Albaicín, San Miguel Alton näköalapaikalta kuvattuna :)

2. Sarkasmi ja tilannehuumori   
En tiedä onko esteenä kielimuuri vai kulttuurierot, mutta huumorin viljely on yllättävän paljon vaikeampaa eri kulttuurien välillä. Ihmisenä, joka ei ota aina itseään ja elämää ylipäätään mitenkään liian vakavasti, oon joutunut joskus korjaamaan muutamankin väärinkäsityksen. Nauroin ääneen pääsiäisviikolla sitä, miten mun lenkki keskeytyi kun Jeesus tuli mun tielle, siis tuhansien ihmisten lauman kokoinen kulkuespektaakkeli tupsahti kulman takaa että kesti 15 minuuttia ylittää yksi pieni aukio. Kaveri totesi siihen tuohtuneena, että jos ei kelpaa, niin aina voi vaihtaa maata. Ja eikun pahoittelemaan ja selittelemään, että ihan samalla tavalla nauraisin, jos yllättäen vastaan tulisi kadulla esim. tuhansien ihmisten lauma lätkäfaneja tai jotain yhtä suomalaista :D Kaikkihan sen tietää, että vitsistä tekee aina paljon hauskempaa se, kun saat selittää sen kuulijalle, miksi se oli sun mielestä hauska.

3. Kauppojen laajat valikoimat 
Niinä päivinä kun ei ehdi tai jaksa tehdä ruokaa, niin arvostan jatkossa paljon enemmän sitä ei-niin-ravinnerikasta Tikka Masala -purkkia tai Saarioisten lihapullamuusia, jonka voin napata lähikaupasta messiin ja iskeä mikroon. Täällä lähes kaikki tehdään juurta jaksaen, tai syödään ulkona koska se on halpaa. Kaupassa menee myös tosi paljon aikaa siihen, kun joudun keksimään millä korvaan ainesosia mitä normaalisti käyttäisin ruoanlaitossa: maustetahnat, maustettu ruokakerma, halloumijuusto tai mehutiiviste on luksustuotteita, joita vähän jopa hävettää kaivata. Tuotteiden laadukkuus on myös sellainen asia, mitä oppii täällä arvostamaan ihan eri tavalla: siinä on selkeästi syynsä, miksi Suomessa jotkut kulutustavarat maksaa enemmän - ne ei ainakaan mene rikki heti ensimmäisellä käyttökerralla, tai värjää koko sun pesukoneellista siniseksi.

  

Pääsiäisviikolla eli Semana Santan aikaan kadut oli aivan tukossa päivittäin näiden kulkueiden takia. Kulkueessa meni

KKK:n näköisten eriväristen huppupäiden lisäksi iso orkesteri, mustiin pukeutuneet Mariat ja kaksi kulkuelavaa,

joita kantoivat kaupungin riskeimmät nuoret miehet. Kulkue esitti aina pääsiäiskertomuksen sen päivän tarinaa.

4. Elämänrytmi ja rutiinit 
Tiesin kyllä tänne tullessa, että täällä vietetään siestaa, mutta en tajunnut miten konkreettisesti koko hiton kaupunki sulkeutuu klo 14-17 välillä, mikä taas itselle olis se paras aika käydä ostoksilla tai apteekissa. Sen sijaan, että yliopistolla tai töissä oltaisiin perinteistä 8-16 virastoaikaa, on luentoja 8:30-14 tai 17:30-21 välisenä aikana, eli jos on sekä aamu- että iltaluentoja, ei ihan hirveästi ehdi päivän aikana tekemään muuta. Tän myöhäisen elämänrytmin takia myös illallinen syödään aikaisintaan klo 21, ja kerrostalojen klo 22 hiljaisuutta ei ole olemassakaan. Tää katkonainen elämänrytmi vaikeuttaa itellä myös sellasta tehokasta peliaikaa mihin oon tottunut, mutta tässä maassa sellasta konseptia ei ole olemassakaan joten mitäpäs sitä murehtimaan :D

5. Aikataulukäsitykset ja ennakoiminen 
Espanja ei ole kyllä tällaisen ennakoijan ja suunnittelijaihmisen paikka :D Täällä kaikki aikataulut on vähintäänkin 5 minuuttia jäljessä siitä mitä on sovittu ja koska kaikki tietää että se bussi ei lähde tai luento ei ala kuitenkaan sillon kun pitäis, niin miksipä olla ajoissa. Ja minä oon se yks idiootti, joka juoksee hiki hatussa viittä minuuttia vaille, että voi helvetti nyt myöhästyn. Oon saanut myös toisinaan palautetta täällä, että jos hoputan porukkaa kun haluan olla sovittuna aikana paikalla, niin aiheutan kuulemma vaan ylimääräistä stressiä. Täällä ei siis vissiin liiemmin lapsiakaan oo ikinä hoputettu. Myös aikataulujen sopiminen aiemmin kun edellisenä päivänä on harvinaista täällä. Mä tykkään tietää mahdolliset deadlinet, menot ja toisaalta ne kivat suunnitelmat jo etukäteen niin tiedän suunnitella arkeani edes pari viikkoa eteenpäin. Täällä se ei ole mahdollista, niin on pitänyt opetella että asiat varmistuu aikaisintaan kaksi päivää ennemmin.

 

  

Mun lenkkireitti suuntautuu yleensä Alhambran kukkulalle (joka on ensimmäisessä kuvassa ylhäältäpäin kuvattuna) koska sieltä on erityisesti
auringonlaskun aikaan ihanat maisemat, sopivan mäkistä takalistolle ja kuumana päivänä palatsipuutarha antaa ihanasti varjoa.

6. Tupakointikiellot 
En ymmärrä, miten Euroopan sisällä voi olla näin törkeen paljon eroja tupakoinnin suhteen. Hetken aikaa kesti tottua siihen että kadulla todella moni vastaantulija polttaa ja meinasin repiä pelihousuni kun naapuri sytytti tupakan meidän kerrostalon hississä kun oli 7 kerrosta matkaa alas, haisin aivan järkyttävältä sen jälkeen. Polttelu ei myöskään koske vaan pelkkää tupakkaa, vaan jo yliopiston ovista sisään tupakkapaikan ohi kävellessä haisee ihan muut yrtit, koska täällä se on valitettavasti laillista. Odotan innolla sitä, että mun taloyhtiö Jyväskylässä julisti just tupakointikiellon kaikilla parvekkeilla eli viimein sielläkään ei haise.

7. Käsipyyhkeet 
Tää on pieni, mutta raivostuttavan merkittävä asia. Täällä tuntuu ihan luksukselta, jos voi ravintolassa, yliopistolla tai julkisissa tiloissa oikeasti pyyhkiä kätensä eikä heilutella niitä puhaltimelle, joka tuntuu yhtä tehokkaalta kun lehmän hönkäys. Vaatimustaso hyvän vessan suhteen on koko ajan laskenut, koska oon nykyään positiivisesti yllättynyt, jos siellä on vessapaperia. Marokon reissun jälkeen se laski vaan lisää, kun Euroopan puolelle palatessa iloitsi siitä että vessassa oli posliinipönttö eikä reikää maassa :D Päädyin yks ilta vähän tasokkaampaan ravintolaan ja hyvä etten kyynelehtinyt kun vessassa oli Torkin saippuavaahtoa ja käsipaperiteline - eli se "luksus" mitä Suomessa voi löytää mm. baareista ja huoltoasemilta :D Ei oo sentään tullut vielä sitä vastaan mitä Italiassa, että joutuu polkemaan jalkapumpulla itelleen käsienpesuvettä.

  

Granada on ihana sekoitus vanhaa, uutta ja arabikulttuuria. Keskellä ehkä kaupungin rikkainta aluetta täynnä pankkeja ja komeita

pukumiehiä, on Isabel la Catolican patsas. Isabel oli vastuussa nykyisen Espanjan valtion luomisesta eli kuningaskuntien yhdistämisestä

1400-luvulla, ja muun muassa Kristoffer Kolumbuksen matkaan lähettämisestä ja rahoittamisesta, mitä tämä patsas esittää.

8. Tunteiden ilmaisu 
Vaikka päivittäinen arkikieli on espanja (ja englanti), niin on toisinaan yllättävän vaikeeta kertoa jollain muulla kun omalla äidinkielellään että mikä painaa, vaivaa, ihastuttaa ja vihastuttaa. Vieraalla kielellä joutuu miettimään paljon tarkempaan asioiden muotoilua, että saa pointtinsa tuotua esille erityisesti kun on kyse tunteita herättävistä asioista. Tunnekielen merkityksen huomaa myös siinä, että vaikka myös ajatuskieli on kääntynyt pikkuhiljaa espanjaan täällä, niin kaikki spontaanit reaktiot tulee edelleen suomeksi. Saatan käyttää kesken espanjankielisen lauseen yllättäen esim. "niinpä, ainiin, hei joo, oota" tai vastaavia, koska ne tulee niin automaattisesti. Kämppikset tietää kanssa nykyään jo, että oon pudottanut jotain lattialle, kolauttanut itseni johonkin tai muuten vaan iskenyt tenkkapoo, kun alkaa suusta kuulua suomalaisia kirosanoja :D

Hassuja asioita sitä ihminen osaakin kaivata vasta kun niitä ei ole. Ja samalla huomaa olevansa aikamoinen pohjoismainen eliittikakara tai todella kaavoihinsa kangistunut, koska pienten asioiden suuret erot häiritsee. Ja samalla tietenkin tekisi mieli kirjoittaa loppuun se perinteinen, että kyseessä on yhden ihmisen kokemukset yksittäisistä tapahtumista ja henkilöistä, että jokaisessa kulttuurissa on erilaisia ihmisiä. Tämän postauksen teossa ei myöskään vahingoitettu eläimiä eikä ihmisiä, ja blogin lukijoiden tietoja käsitellään tietosuojalain mukaisesti. :D

Con cariño,

Sannis

Kulttuurishokkia kerrassaan

Hola. Vaihtoblogit on usein täynnä pelkkää hehkutusta, miten elämä on aina pikkusen makeampaa Suomen ulkopuolella, ja niistä vaikeista hetkistä jätetään yleensä kertomatta. Suurimmalla osalla ellei kaikilla kuitenkin on olemassa myös niitä kiukkupäiviä, jolloin vieraassa maassa asuminen turhauttaa valtavasti, kun mikään ei yrityksistä huolimatta tunnu sujuvan ja kaikki maistuu ja haiseekin ihan erilaiselta. Sen takia on mun mielestä tosi tärkeetä tuoda myös niitä kulttuurishokin herättämiä fiiliksiä esille. 

Kulttuurishokki toimii prosessina, joka on jokaisella erilainen. Omalta osaltani huomasin kaavan, että ensimmäisen kuukauden ajan kaikki oli hauskaa ja erilaista ja jännää ja kivaa. Hassut sattumat päivän aikana liikenteessä, yliopistolla, kaupassa ja kaikkialla lähinnä nauratti ja aiheutti ihmetystä että mihin sitä on itsensä pistänytkään taas. Jossain välissä kuitenkin kuherruskuukausi loppui. Iski se kuuluisa arki, ja tajuntaan se, että näitä samoja kommelluksia tulee olemaan koko puoli vuotta, eikä mikään toimi niin tehokkaasti kun mihin on tottunut. Ja ne samat asiat mitkä ennen nauratti erilaisuudellaan, alkoi vituttaa.

Yks asia mikä turhauttaa jatkuvasti on naisten kohtelu tässä maassa. Onneksi mun kanssa samaa mieltä oli 40 000 muuta marssijaa

naistenpäivänä. Täällä tuo päivä ei oo naisten arvostusta vaan suomalaisen naisen silmissä normaalien oikeuksien vaatimista varten.

Kaupasta ei löydy mitään tuttua, mitä tekisi mieli. Yrität tehdä ruokaa ja oot ostanut kaikki muut tarvikkeet, mutta et löydä jotain itselle niin normaalia ruokatuotetta kuten halloumijuustoa tai créme fraichea mistään. Tuntuu, että et ymmärrä mitään mitä ympärillä puhutaan epäselvällä aksentilla, et saa oikeita sanoja mieleen tai sanottua mitään järkevää bussikuskille tai kaupan tädille, ja joudut pyytämään toistamaan asioita niin monesti että siitä tulee jo noloa. Jos yrität vaihtaa englantiin, kukaan ei ymmärrä sua. Aurinko polttaa ihoa ja vesikin maistuu ihan kalkilta ja kloorilta. Aamuruuhkassa täytyy olla liikennevaloista huolimatta poliisi keskellä risteystä ohjaamassa liikennettä, koska tässä maassa liikennevalot on lähinnä antamassa osviittaa että miten kannattaisi ajaa. Bussikuskit rupattelee kuulumisia vuoronvaihdon aikana vähintäänkin viis minuuttia kun bussissa on +35C auringossa ja sulla on huutava nälkä ja haluaisit vaan kotiin.  Jokaikinen keskustelu Suomesta etenee aina enemmän tai vähemmän samaa rataa: juujuu korkea hyvinvoinnin taso, kyllä hyvä koulutusjärjestelmä on, joo aika kylmääkin siellä ja täällä lämmintä.

  

Vasemmalla esimerkki espanjalaisesta pysäköintityylistä. "En löytänyt parkkipaikkaa joten jätin sen tähän keskelle risteystä. Jätin

kuitenkin hätävilkut päälle, että ohikulkijat huomaa että sori, jätin tämän nyt tähän." Huoh. Oikealla vastoinkäymisistä viimeisin -

Marokon reissun jälkeen pääsin tutustumaan espanjalaiseen sairaanhoitoon, kun nappasin jonkun pöpön minkä jälkeen nousi korkea

kuume ja mikään ei pysynyt kolmeen päivään sisällä. Sairaanhoito oli toimivuudellaan kuitenkin erittäin positiivinen yllätys!

Jossain vaiheessa alkoi kasaantumaan tällaisia ärsytyksen aiheita ja odottamattomia vastoinkäymisiä vähän turhan paljon kerralla, ja iski se kuuluisa low point. Soitin meidän äitille keskeltä yliopiston pihapuistoa itku silmässä, että tästä ei tuu nyt yhtään mitään. Olin unohtanut palauttaa jotain, jonka deadlinen olemassaolosta en ees tiennyt ja sain opettajalta läksytyksen luokassa kuten viimeksi yläasteella. En ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan, koska en vaan tajunnut katsoa oikeasta järjestelmästä vaihtunutta luentosalia. Tai kun menin puoli tuntia suuntaansa yliopistolle bussilla vaan kuullakseni luentosalin ulkopuolella jostain sähköpostista, jossa sivulauseessa sanottiin että luento on peruttu. Pienen hetken tuntu siltä, että oon ihan turha jätkä ja tänne lähteminen oli vaan yks iso virhe. Kotiin soittaessa lohdutuksen lomassa luurin toisesta päästä kuului naurahdus, että selvisit hei kuitenkin kaksi kuukautta ennen kun ekan kerran meni hermo kulttuurieroihin :D

Meidän äiti varoitti onneksi etukäteen, että tällaisia päiviä ja kausia tulee aina ulkomailla asuessa, mutta ne menee myös aina ohi. Puhelun jälkeen kun kerroin fiiliksistä kavereille täällä ääneen, sain niin paljon myötätuntoa että muilla on ihan samanlaisia ajatuksia. Hollantilainen kaveri totesi, että hän ei oo yrityksistä huolimatta vielä kertaakaan tuntenut olevansa täysin kontrollissa omista asioistaan täällä. Tuon yhden vitutuksen kulminoituman jälkeen alkoi elämä kummasti taas hymyillä, kun oli vaan pakko hyväksyä se, että vaikka kuinka yrittäisin, niin oon silti kuitenkin täällä aina vähän kujalla ja se on ihan ok :D

Yks mikä turhauttaa hetkittäin on se, että tää maa ei oo koskaan hiljaa. Mä oon täällä itekin paljon

 hiljaisempi mitä Suomessa, koska haluan nauttia sillon kun kerrankin joku ei mekasta tai mölise.

Sen takia pitää aina välillä kiivetä vuorelle karkuun liikennettä ja ihmismassoja.

Ulkomailla asuminen saattaa yhden saman päivän aikana olla parasta ja karmeinta ikinä. Se sisältää niin uskomattoman paljon pieniä odottamattomia vastoinkäymisiä, joihin ei oo ikinä osannut varautua pelkkien aiempien turistireissujen perusteella. Mutta se tekee tästä just kaikista opettavaisinta - huomaa pärjäävänsä paikallisen arjen keskellä tilanteessa kuin tilanteessa, kielellä kuin kielellä, sekä ajattelemaan ja toimimaan nopeasti tarvittaessa. Samaan aikaan kuitenkin tiedostaa myös, että ne vastoinkäymiset ei varmasti tähän ole loppumassa, vaan niitä on vähintäänkin saman verran vielä edessä, kun tätä reissua ei olla vielä edes puolessavälissä. Kaiketi tässä ei siis voi muuta tehdä kun ottaa rennosti, nauttia kulttuurishokin kaikista eri ulottuvuuksista ja luottaa siihen, että aina sitä jotenkin pärjää :)

Con cariño,

Sannis

Seitsemän kerroksen väkeä

Hola! Tänään puhutaan asumisesta, jossa tiesinkin etukäteen olevan huomattavia eroja Suomeen nähden. Sen lisäksi, että asunnot on rakennettu eri tavalla ja taloyhtiönkin tavat on poikkeavia, on mun vuosien yksin asumisen jälkeen pitänyt opetella miten eletään kolmen kämppiksen kanssa. Useiden eri kulttuurien ja tapojen yhdistäminen saman katon alle kuulosti etukäteen pieneltä katastrofilta :D

Vasemmalta alkaen naisten oikeuksien puolesta marssimassa Italia, Hollanti, Tanska, Saksa ja Suomi, kuvassa kämppiksistä 2/3 :)

Mulle sattui kuitenkin mahtava tuuri, ja mun kämppikset on aivan ihania ihmisiä. Kämppä on siisti ja kaunis, meillä on suhteellisen samanlaiset ajatukset sen siistinä pitämisestä, ja toisten tarvetta nukkua ja opiskella kunnioitetaan yleensä tarvittaessa. Mulla on kämppiksinä sveitsiläinen tyttö, italialainen poika ja saksalainen tyttö, joihin on tässä kohta parissa kuukaudessa ehtinyt tutustua jo tosi hyvin. Vietetään usein aikaa yhdessä esim. ruokaillessa tai keittiössä salsaillessa. Sveitsin tyttö on asunut täällä jo pidempään, joten pakottaa meidät muutkin käyttämään kämpässä pääkielenä espanjaa, mikä on tosi hyvä juttu koska espanjasta tulee sillon oikeasti arkikieli. Välillä on hetkiä kun kukaan ei muista, mikä joku sana on ja sen jälkeen googletellaan yhdessä. Oon tässä samalla saanut verestellä kotona saksan ja ranskan taitojani, sekä oppinut sieltä täältä sanoja italiaakin. Kämppikset muistaa tällä hetkellä niinkin tärkeitä asioita suomeksi kun viinahikka, äiti ja vittuperkele :D Viimeistä en opettanut edes minä, vaan kaverit päätti yks ilta googletella keskenään kirosanoja eri kielillä.

 

Vasemmalla kuva ampumahiihtostudiosta olohuoneessa, saksalaisella kämppiksellä on ollut paljon kivempaa katella mitä mulla. Oikealla kuva omasta huoneesta, ikkunasta näkyvän kerrostalon takana nouseekin jo Sierra Nevada :) Kuvan ulkopuolelle jää isot vaatekaapit ja yöpöytä, eli tilaa riittää onneksi.

Itse asuminen on niin äänekästä mitä espanjalaisessa kerrostalossa asustelun voi olettaakin olevan. Seinät täällä on niin ohuita, että jos en herää omaan herätyskellooni, niin voin luottaa siihen, että seinän takana nukkuvan naapurin puhelimen herätys soi joka aamu klo 11. Meidän kerrostalon kaikkien asuntojen keittiöt ja kylpyhuoneet suuntautuu sisäpihalle, jolla tarkoitan noin 5x5 metrin kokoista pientä pihakuilua keskellä kerrostaloa. Syyksi tälle epäilen kehnoa ilmastointia molemmissa huoneissa, koska kaikilla on kokatessa tai suihkun jälkeen ikkunat auki. Sen lisäksi että kaikki mitä tapahtuu seitsemän kerroksen asuntojen kylppäreissä ja keittiöissä kuuluu kaikille keillä on ikkunat auki, niin joka päivä pystyy haistamaan mitä ruokaa naapuri tekee. Se ei Espanjassa aina ole mikään hyvä asia. Auki olevat ikkunat tuo myös toisinaan noloja tilanteita, jos satut samaan aikaan kokkaamaan kerrosnaapurin kanssa, suihkuun menosta puhumattakaan. Siinä sitten tuijotellaan toista hiljaa nolona kun suljetaan samaan aikaan kylppärin ikkunoita, ja keittiössä naapuri kuuntelee iloisena kun lauleskelen tiskatessa. Hetkittäin siis tuntuu, että mulla on kolmen kämppiksen sijaan niitä kokonainen kerrostalo :D

 

Kuvat meidän partsilta ja jo aiemmin mainittu "joki", jossa on vettä ehkä 15cm, ja jossa myös kaupungin työkoneet toisinaan ajaa :D Parveke on vähän huonon mallinen auringonottoon, mutta toimii partsiaamupalalla oikein hyvin, koska on aamuaurinkoon päin.

Meidän talossa on poikkeuksellisesti sähköllä toimiva lämminvesivaraaja, ja sen myötä meidän taloyhtiö jää paitsi todella hassusta perinteestä. Ihmettelin pitkään, että miksi joka toinen aamu ulkoa kuuluu todella kimeä ja tunnistettava auton tööttäys. Huomasin sitten yks aamu, että kaasupulloja myyvä auto siirtyy aina seuraavan taloyhtiön eteen ja tööttää ilmoituksena, että jos jollain on talossa kaasu loppu, niin nyt hakemaan lisää alhaalta kadulta. Kätevää, mutta espanjalaiseen tapaan hyvin äänekästä. Seuraava selvityksen aihe on se, miksi niinä aamuina kun kaasuauto ei pidä ääntä, huutaa joku mies meidän kadulla niin että koko barrio eli naapurusto raikaa. Mies ei siis laula tai huuda mitään sanoja, vaan aina muutaman minuutin välein vaan mölisee todella lujaa. Joku espanjalainen myyntitaktiikka ehkä sekin. Jos johonkin voi tässä maassa luottaa, niin siihen että ikinä ei kyllä tule kaupungissa hiljaista vahingossakaan :D

Ei tuu Rantaraittia ikävä, kun oon vahingossa muuttanut kaupungin yhden suosituimman lenkkireitin viereen :) Tykkään myös siitä, että ollaan ihan keskustan kupeessa, mutta ns. "ikkunat mehtään päin", että kuvassakin taustalla näkyy Sierra Nevada. Asutaan siis lähellä kaikkea, mutta ei kuitenkaan ihan sykkeessä.

Mutta siinä missä pelkäsin kämppiselämän olevan tuskaista, oon huomannut sen, miten huikeeta onkaan jakaa tää vaihtokokemus kämppiksien kanssa. Täällä tulee niin paljon pieniä hölmöjä hetkiä joka päivä, että ne olis paljon tylsempiä yksin. Yksi näistä oli se, kun meidän oven ulkopuolella seitsemännessä kerroksessa oli kissa, joka kiipesi meidän taloyhtiön hissin päälle ja matkusti monta tuntia ylös alas hissillä ennen kuin se saatiin taloyhtiön presidentin, kolmen kämppiksen, parin naapurin ja Otiksen hissiteknikon kanssa pois sieltä :D Siinä vaiheessa kyllä kiittelin mielessäni sitä, että on ihmisiä keiden kanssa on hauskaa jopa kissajahdissa. Naapuritkin tuntuu olevan ihan mukavaa sakkia, ja taloyhtiön väkiluvusta pidetään huolta. Naapurin papat sattui yksi aamu mun kanssa hissiin ja haastoivat vähän, että no keitäs tyttöjä se sinä olet, kun uudelta näytät etkä espanjalainenkaan varmasti ole. Siinä sitten jäivät höröttelemään keskenään aamukävelylle mennessä jotain nuorista pohjalaisnaisista kun minä jatkoin matkaani aamuluennolle. Täällä siis arki edelleen ennallaan :D

Con cariño,

Sannis

New year, new country, new me?

Hehheh, nyt ollaan niin isojen asioiden äärellä, että piti kaivaa kahdeksan vuotta vanha blogikin naftaliinista. Ensimmäinen kuukausi uudessa maassa on takana, ja siihen on mahtunut enemmän äksöniä mitä pitkiin aikoihin :)

Ensinnäkään Granadaan pääsy ei mennyt aivan niinkuin Strömsössä, sillä VR teki perinteiset pakkastemput ja myöhästyin ensimmäiseltä lennolta. Sen jälkeen kun olin odottanut kahdeksan tuntia seuraavaa lentoa, oli se jo tullessaan myöhässä. Kun väki istui jo koneessa, siitä löytyi tekninen vika, jota korjattiin parisen tuntia. Lähdön myöhästymisen myötä espanjalaisen miehistön tunnit tulivat täyteen, joten seuraavaksi odotettiin tunti suomalaista varamiehistöä tuuraajaksi ja toinen tunti lähtöä. Loppujen lopuksi olin Málagassa 20h kotoa lähdön jälkeen, ja pääsin vasta seuraavana aamuna lähtemään kohti virallista määränpäätä kolmen tunnin lentokenttähotellissa nukkumisen jälkeen. Onneksi on matkavakuutus.

Yhteensä lähes vuorokauden mittaisen matkustuksen jälkeen eka ilta uudessa kodissa.

Yliopiston aloitus vaati myös muutamankin harmaan hiuksen, sillä Granadassa IT-tiedekunnan ja kauppakorkeakoulun yhteistyö ei toimi yhtä helposti mitä Jyväskylässä. Ravasin viikon verran parilla eri kampuksella 45 minuutin päässä toisistaan, kolmessa eri toimistossa ja monen ihmisen juttusilla, mutta sain opinnot alkamaan ajallaan. Kursseille pääsin lähinnä siksi, että olin tarpeeksi sinnikäs enkä suostunut ottamaan tyypillistä espanjalaista "en tiiä, katellaan" -vastausta ollenkaan, vaan pistin vähän töpinää töppösiin myös vastapuolelle :) Ensimmäiset kolme viikkoa tosin opiskelin ilman virallista opiskelijastatusta, joten en saanut opiskelijalounasta tai halvempaa 63 sentin bussimatkaa, mutta ne on onneksi vain pikkuvikoja.

Vasemmalla näkymä omalta parvekkeelta jokivarressa. Oikealla yksi lukemattomista appelsiinipuista katujen varsilla.

Appelsiinit on syötäviä, mutta todella pahanmakuisia ja maistuu enemmän sitruunalta mitä appelsiinilta. Kyllä, olen kokeillut.

Appelsiineja kelluu myös usein joessa kämpän ohi erityisesti tuulisella kelillä ja hölmö näky naurattaa joka kerta yhtä paljon.

Muu arki on alkanut pyöriä myös mukavasti. Uusi koti on tilava ja kaunis, ja kämppiksetkin on tosi mukavia. Espanja sujuu joka päivä sulavammin arkisissa tilanteissa, ja liikkuminen vaatii aina vaan vähemmän Google Mapsia avuksi. Aluksi suurimpana ongelmana oli Granadan lämpötila, joka oli päivisin alle kymmenen astetta sisällä ja ulkona. Ensimmäisen parin viikon jälkeen onneksi kevät saapui kaupunkiin, ja kämpässä tarkenee muuallakin kuin peiton alla patterin ääressä. Espanjalaisia koteja ei ole eristetty mitenkään erityisen hyvin ja kylmyys on tosi kosteaa, joten se menee luihin ja ytimiin vaatetuksesta huolimatta. Oon siis ollut erittäin kiitollinen siitä, että pakkasin mukaan paritkin villasukat, pitkät kalsarit ja toppatakin. Tällä hetkellä kuitenkin Sierra Nevadakin näyttää joka päivä vaan vähemmän lumiselta ja parvekkeella voi ottaa jo aurinkoa - tai toisin sanoen polttaa itsensä ja aiheuttaa huvitusta kun vitivalkoinen iho muuttuikin punaiseksi :D
 

Vasemmalla kotoisan luminen näkymä huoneen ikkunasta. Oikealla esimerkki siitä, että ystävänpäivä otettiin täällä todella tosissaan,

koko päivän sai katsella erilaisia romanttisia eleitä ympäri kaupunkia. Romantiikan määrä alkoi jo ällöttää, mutta nää sydämet kaduilla oli söpöjä.

Granada on kaupunkina mielettömän kaunis, ja arki täällä on mukavan leppoisaa, ja monella tapaa tosi erilaista mitä Suomessa. On hauska katsella ulkopuolisen silmin tilanteita, kun liikenne seisoo koska naapurin papat on molemmat ajaneet punaisia päin ja nyt huutavat toisilleen keskellä katua, ja muutama tunti myöhemmin viettävät yhdessä siestaa alakerran tapasbaarissa. Tai kun tiistai-iltaisin ei saa nukuttua, koska koko kerrostalo katsoo jalkapalloa puoleenyöhön asti. Täällä vanha ja uusi kulkevat hyvin käsi kädessä. Modernissa paikallisbussissa, jossa on GPS-näytöt kertomassa reitin kulusta, istuu herttainen mummo, joka toivottaa vanhalle ystävälleen puhelun lopuksi "vaya con Dios" eli "jumalan huomaan". Yliopiston suurimman ja innovatiivisimman kampuksen vieressä on edelleen toimiva, satoja vuosia vanha nunnaluostari, ja toisella puolella Andalucian suurin olutpanimo, jonka mainoksia löytyy myös lounasruokalasta. Hassua.

 Näkymä yliopiston kampuksen kukkulalta nunnaluostarille päin.

Blogiin tulee tässä seuraavan puolen vuoden aikana kirjoitettua huomioita, joita tekee joka päivä uuden maan ja kulttuurin keskellä, kuulumisia Granadasta ja reissun päältä, sekä tottakai puhetta mm. ruoasta ja opiskelusta. Pysy siis matkassa mukana :)

Con cariño,

Sannis