sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Let's kick this thing on a roll! TJ 19

Moikka. Viimeisiä hetkiä viedään, kun THE päivä lähenee kovaa vauhtia. Musikaali tuli ja meni nopeammin kun ois ikinä voinut kuvitellakaan ja nyt on vähän orpo olo, että mitäs nyt sitten. Onneks hommaa riittää vielä vaikka muille jakaa ja nyt mulla on aikaa keskittyä täysillä ja aivan totaalisen tosissani tähän loppurutistukseen. Sain hyppysiini uuden treeniohjelman viime viikolla ja alotan sen nyt heti. Tiukennettiin aika paljon ja lisättiin ojentajia parikin liikettä, kun nuo allit tuntuu olevan niin tiukassa. Syömisten suhteen nyt pitää olla tosiaankin tarkka ja sit parin viikon päästä otetaan ihan kunnon nesteenpoistokuuri, että saadaan viimesetkin kaikki irti virallista päivää varten, että sit näyttää hyvältä.

Rakas mummu laskettiin haudan lepoon lauantaina. <3 Mummu sai kukkia ja muistamisia aina Ruotsista ja Norjasta asti, kertoo jo siitä, miten pidetty ja rakastettu niin ihmisenä, ampujana kun opettajanakin mummu oli :) Ja on edelleen.

Miä oon saavuttanu projektissani sellasen vaiheen, jossa paino junnaa paikallaan edelleen, mutta lihasta tulee lisää ja kiinteytymistä on nähtävissä vähän kaikkialla. Tää on nyt se THE vaihe, jollon pitää treeniä nostaa kovemmaks ja alkaa tehdä tosissaan töitä. Ne ns. "helpot kilot" (paskanmarjat...) on lähteny nyt pois ja vaikka vaakaa en niinkään enää tuijottele, niin silti on vielä irrotettavaa monessa kohtaa. Miä alan olla siinä vaiheessa, johon yleensä ihmiset palkkaa personal trainerin, kun "pömppis on tiukassa, eikä lähe helposti". Mulla on siis aivan uudenlainen motivaatio, koska miä nään päivittäin vaan tuon yhden pienen asian, mihin en oo tyytyväinen. Ja se on tuo pieni pömpsi, mikä on jäljellä muistona siitä, että oon ollu hirmunen pallero.

Armas tanssiparini Laura :) Ollaan oltu ystäviä melkein 15 vuotta ja tää on meistä varmaan ensimmäinen yhteiskuva ikinä. Ja tääkin on vessan peilin kautta. Söpöä. :D Mun tukka on ihan hirveä ja se pahenee päivä päivältä. Musikaalin nähneet voivat asiaa todistaa. Kuva otettu ennen viimeisiä esityksiä kun jännitti vielä hieman.

Oon seurannu paria laihutusryhmää Facebookissa ja siellä toistuu niin täsmälleen samoja ajatuksia, mitä mulla oli joskus aikanaan. "Miksei nää kilot nyt lähe... Mä lenkkeilen ja koitan syödä hyvin, mutta silti ei tapahu mitään..." Miä olin ihan samanlainen. Valitin vaan ja odotin, että no sit kun mä kerran viikossa käyn lenkillä, niin kyllä mä siitä laihdun. Sit kun en laihtunukaan, niin masennuin ja siihen jäi sekin lenkkeily :D Good job! Sit yks päivä välähti, kun mietin, että mä en oikeasti halua olla se, joka kattoo omia wanhojentanssikuviaan, että miks mä oon näyttäny tolta. Ja kun se päätös lähtee omasta päästä, niin se pitää. Se ei tuu kenenkään muun toiveesta tai painostuksesta, että "sun pitäis käydä vähän enemmän ulkoilemassa niin piristyt" vaan kun se lähtee omasta itsestä, niin motivaatio astuu kuvioihin ihan heti. Toki se on piileksiny liiakskin asti vielä nykyäänkin, mutta mun mielestä tää lainaus ratkasee kaiken:


Tein siis näin hienosti yhden aikaan yöllä, mutta aivan todellakin tosissani, päätöksen, että nyt rutistan tän lopun niin sydämeni kyllyydestä, kun ikinä. Noudatan ohjeita niin orjallisesti, kun vaan mahdollista ja treenaan kun pieni eläin. Mulla on niin pieni matka enää jäljellä, että tähän tää ei jää, vaan nyt pistetään tosissaan vähän vauhtia tähän ja karistetaan ne viimesetkin, mitä lähtee ennen helmikuun 14. päivää. Tää on siis näillä sanoilla nyt virallisesti julistettu ja päätetty ja jos joku näkee mun lipsuvan, kuka tahansa, saa tulla lyömään mua. Operaatio Pömppis on virallisesti alkanut.

TODAY IS THE FIRST DAY OF THE REST OF YOUR LIFE.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti