sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Let's kick this thing on a roll! TJ 19

Moikka. Viimeisiä hetkiä viedään, kun THE päivä lähenee kovaa vauhtia. Musikaali tuli ja meni nopeammin kun ois ikinä voinut kuvitellakaan ja nyt on vähän orpo olo, että mitäs nyt sitten. Onneks hommaa riittää vielä vaikka muille jakaa ja nyt mulla on aikaa keskittyä täysillä ja aivan totaalisen tosissani tähän loppurutistukseen. Sain hyppysiini uuden treeniohjelman viime viikolla ja alotan sen nyt heti. Tiukennettiin aika paljon ja lisättiin ojentajia parikin liikettä, kun nuo allit tuntuu olevan niin tiukassa. Syömisten suhteen nyt pitää olla tosiaankin tarkka ja sit parin viikon päästä otetaan ihan kunnon nesteenpoistokuuri, että saadaan viimesetkin kaikki irti virallista päivää varten, että sit näyttää hyvältä.

Rakas mummu laskettiin haudan lepoon lauantaina. <3 Mummu sai kukkia ja muistamisia aina Ruotsista ja Norjasta asti, kertoo jo siitä, miten pidetty ja rakastettu niin ihmisenä, ampujana kun opettajanakin mummu oli :) Ja on edelleen.

Miä oon saavuttanu projektissani sellasen vaiheen, jossa paino junnaa paikallaan edelleen, mutta lihasta tulee lisää ja kiinteytymistä on nähtävissä vähän kaikkialla. Tää on nyt se THE vaihe, jollon pitää treeniä nostaa kovemmaks ja alkaa tehdä tosissaan töitä. Ne ns. "helpot kilot" (paskanmarjat...) on lähteny nyt pois ja vaikka vaakaa en niinkään enää tuijottele, niin silti on vielä irrotettavaa monessa kohtaa. Miä alan olla siinä vaiheessa, johon yleensä ihmiset palkkaa personal trainerin, kun "pömppis on tiukassa, eikä lähe helposti". Mulla on siis aivan uudenlainen motivaatio, koska miä nään päivittäin vaan tuon yhden pienen asian, mihin en oo tyytyväinen. Ja se on tuo pieni pömpsi, mikä on jäljellä muistona siitä, että oon ollu hirmunen pallero.

Armas tanssiparini Laura :) Ollaan oltu ystäviä melkein 15 vuotta ja tää on meistä varmaan ensimmäinen yhteiskuva ikinä. Ja tääkin on vessan peilin kautta. Söpöä. :D Mun tukka on ihan hirveä ja se pahenee päivä päivältä. Musikaalin nähneet voivat asiaa todistaa. Kuva otettu ennen viimeisiä esityksiä kun jännitti vielä hieman.

Oon seurannu paria laihutusryhmää Facebookissa ja siellä toistuu niin täsmälleen samoja ajatuksia, mitä mulla oli joskus aikanaan. "Miksei nää kilot nyt lähe... Mä lenkkeilen ja koitan syödä hyvin, mutta silti ei tapahu mitään..." Miä olin ihan samanlainen. Valitin vaan ja odotin, että no sit kun mä kerran viikossa käyn lenkillä, niin kyllä mä siitä laihdun. Sit kun en laihtunukaan, niin masennuin ja siihen jäi sekin lenkkeily :D Good job! Sit yks päivä välähti, kun mietin, että mä en oikeasti halua olla se, joka kattoo omia wanhojentanssikuviaan, että miks mä oon näyttäny tolta. Ja kun se päätös lähtee omasta päästä, niin se pitää. Se ei tuu kenenkään muun toiveesta tai painostuksesta, että "sun pitäis käydä vähän enemmän ulkoilemassa niin piristyt" vaan kun se lähtee omasta itsestä, niin motivaatio astuu kuvioihin ihan heti. Toki se on piileksiny liiakskin asti vielä nykyäänkin, mutta mun mielestä tää lainaus ratkasee kaiken:


Tein siis näin hienosti yhden aikaan yöllä, mutta aivan todellakin tosissani, päätöksen, että nyt rutistan tän lopun niin sydämeni kyllyydestä, kun ikinä. Noudatan ohjeita niin orjallisesti, kun vaan mahdollista ja treenaan kun pieni eläin. Mulla on niin pieni matka enää jäljellä, että tähän tää ei jää, vaan nyt pistetään tosissaan vähän vauhtia tähän ja karistetaan ne viimesetkin, mitä lähtee ennen helmikuun 14. päivää. Tää on siis näillä sanoilla nyt virallisesti julistettu ja päätetty ja jos joku näkee mun lipsuvan, kuka tahansa, saa tulla lyömään mua. Operaatio Pömppis on virallisesti alkanut.

TODAY IS THE FIRST DAY OF THE REST OF YOUR LIFE.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Voittajat ovat häviäjiä, jotka päättivät yrittää vielä kerran - week sixteen

Heh, sain viimein päivitettyä viikkomäärän, kun laskeskelin kalenterin kanssa. Oon syksyllä laskenu vahingossa ton puolenvälin pari viikkoa liian aikaseen, mutta mitäs se haittaa. Nää pari viikkoa on ollu vähän totuttelua treeniin takasin, kun joulu meni aika kehnosti sen suhteen. Päivät meni sairaalassa käydessä ja yöt murehtiessa, kun uudenvuodenyönä rakas mummuni siirtyi parempaan paikkaan. Nyt mulla on oma suojelusenkeli <3 Itkut on nyt itketty ja normaaliin arkeen palaaminen on aina vaan positiivista.

Paluu normaaliin arkeen on aina positiivista, vaikkakin se arki näyttäisi tältä :D En oo onneks hetkeen syöny purkkitonnikalaa. Kunnantalolla treenatessa onneks on kunnon mikro ja mahis laittaa ruokaa :D

Kävin tosiaan Helsingissä vaihtamassa mekkoni kolme kokoa pienempään, huhhuh :D Ihmetytti vähän itteänikin. Aiemmin kun kirosin sitä, että kuppikoko ei oo pienentyny oikein mihinkään, niin se todistettiin myös siellä pukuliikkeessä kun nekin sano, että oot muualta niin pieni jo, että puvun kokoon nähden alle ei mahdu liivejä. Pähkäily liivien kanssa siis ratkaistu, kun sinne ei edes mahdu sellaisia. Tarviin vielä tanssikengät ja korut ja sit pitäis keksiä, että mitä teen noiden olkaimien ja tukkani kanssa. Hommaa siis riittää ennen helmikuuta :)

Paino putoaa edelleen aika pientä vauhtia, mutta kyllä kiinteytymistä näkyy kropassa muuten. Lihashan painaa enemmän kuin läski ja nyt on vaan vähän vaikeeta saada noi viimeset kilot pois. Lihaksia tosiaan alkaa pikkuhiljaa muodostua, mikä on tosi hassua. En mä oo tottunu olemaan urheilullisen näkönen :D Samalla voisin huomauttaa, että vaikka näemmä aina kun otan kuvan tänne salilta, niin mulla on toi sama paita ja se on joku huono karma. Mun pitää ottaa ens kerralla todiste, että "kyllä, minulla on enemmän kuin yksi salipaita" :D

Suoraan kun tulin Helsingistä, niin lähdin Jennyn kanssa salille ja tein elämäni hirveimmän jalkatreenin. Sarjan jälkeen piti istua alas, kun tuntu, ettei jalat pidä enää hetkeäkään. Mun piti ihan tosissani raahata itteni ne portaat takasin ylös ja sit kävelin vielä siitä pari kilsaa, niin kävely tuntu ihan hassulta ja näyttikin siltä, kun jalat ei tuntunu enää kantavan. Venyttelin heti sen jälkeen ja vielä pari tuntia siitä, mutta silti olin koko loppuviikon ihan jumissa! Musikaalitreeneissä tanssiessa oli ihan hirveetä, kun ei päässy kunnolla alas kuvioissa reisien takia :D Ihan armottomat maitohapot, ettei oo ikkään ollu samanlaisia!

Treeneissä voi vaikka ottaa pienet nokoset takin alla. Ei haitannut valo ja oli ainakin lämmintä. :)

Eilen maanantaina kävin sitten ajamassa Lievestuoreella liukasradalla ja se oli tosi hauskaa. Jarrutusmatkoja ja kaarteessa jarrutusta jäisellä pinnalla. Kaikki selvis ehjin nahoin, vaikka vähän aluks pelottikin. Ens viikolla on kirjallinen koe ja siitä kolme viikkoa, niin synttärit ja inssi. Kääääääk. Musikaalin suhteen homma etenee tosi paljon, ollaan nyt jo Kunnantalolla harjottelemassa ja tällä viikolla tosiaan on ensin yks treenipäivä, sitten kenraalit ja loppuviikko meneekin esityksissä. Jännittää jo vähän, kun on viimesiä puvustusjuttuja menossa ja rekvisiitan keräilyä, ettei tarvis tanssia enää toista kertaa kahdella saman jalan kengällä, niinkun viimeks vahingossa kävi :D Mutta tervetuloa kaikki katsomaan, että miten sitä luonnistuukaan laulu ja tanssi ja ainiin, näytteleminenkin. Ensi viikkoon!