tiistai 1. lokakuuta 2013

Week one

Noniin! Nyt on polkastu käyntiin dieetti virallisesti! Nyt kun voisin tehä tällasen viikon päivittelyn aina, niin saan samalla treenit ylös ja kirjotettua tännekin asiaa.

Ensimmäinen päivä oli lähinnä tosi kummallinen, koska ruoan määrä tuntu ihan hirveen isolta ja mulla oli tosi ähky koko aamun... Plus join tyhjään mahaan vettä ja samoten päivän aikana, niin ramppasin vessassa koko ajan, siis valehtelematta 15 kertaa päivän aikana. Vettä sain juotua koko päivän aikana sellasen 2L, mikä on mulle jo oikea saavutus. Loppuviikosta se määrä tasaantu vähän kun kroppa alko tottua valtavaan vesimäärään :D


Sit rohkastuin viimein ja lähdin parin vuoden luistelutauon jälkeen ringettekentälle! Oon pelannu aikoinaan ringetteä melkein 10 vuotta ja omistanut tosi ison osan elämästäni sille siihen aikaan. Olin ihan hukassa nyt niin henkisesti ja fyysisesti ja alussa piti tosissaan miettiä että niin no mites nää asiat tapahtukaan, mutta lopputreeneistä alko saamaan jo pari ihan hyvää paikkaa ja jalkoihinkin vähän liikettä. Ens treenit on toivottavasti vähän paremmat :D Mutta hassua, että toukokuusta asti treenannu ja kunto on näin pohjilla. Ehkä tässä helmikuuhun mennessä ehtii sitäkin puolta vähän kehittää.

Oon aina nauranu ihmisille, jotka paasaa lisäaineista ja muista, mutta nyt oon itekin alkanu huomaamaan, että miten voin paljon paremmin ihan puhtaalla ruoalla ja noi dieettipöperöt on oikeesti tosi hyviä! :) Ei mitään ihmeellistä.

Tiistaina kävin pt:n kanssa läpi mun saliohjelman ja tosi hyvältä, mutta rankalta vaikutti. Kyllä hiki tulee ja on pakko ottaa kuulokkeet korville, että saa blokattua muun meiningin pois treenin tieltä. Naurettiin Iinan kans, että se saa höpöttää kuulumisia ja juoruja mulle ja miä sit aina sarjojen välissä kommentoin että joo, vitsi oli hyvä juttu ja jatkan taas eteenpäin :D

Keskiviikkona oli treenistä lepopäivä ja torstaiaamuna tuntu senverran flunssaselta olo, että piti pitää välipäivä. Plus sato vettä ja piti lukea saksankokeeseen, niin pysyttelin sit koko illan sisällä. Oon niin fiiliksissä, että täällä tuli lunta <3 Oon niin talvi-ihminen, vaikka nyt paleltaakin ihan sikana kun ei oo kroppa vielä tottunu kylmiin keleihin. Sinkkiä sit vaan naamariin ja monivitamiinia ja mitä kaikkee, niin menis nopsaan ohi.

Keittelin yks päivä kananmunia lukion teekissä välipalaks :D

Perjantaina jäi lenkki sateen ja flunssaisen olon takia vielä välistä, mutta illalla sain itteni raahattua jo salille :)  Tein ekaa kertaa nyt pt:n ohjelman ja ai että miten poltteli hauiksia, ihan mahotonta. Tein loppuun asti, vaikka koville tosissaan ottikin. Oon luullu treenaavani ite kovaa, mutta oon tehny muutamia liikkeitä väärin ja nyt mun ohjelmassa on tosi paljon kaikkea uutta, joten kroppa on aluks tosi kovilla. Tätä just kaipasinkin, että saan sellasta uutta tietotaitoa ja ohjeita, että miten joku juttu tehdään oikein ja niin, että varmasti tuntuu.

Sain loppujenlopuks aika hyvän saldon liikuntaankin, vaikka pelkäsin sairaspäivän vievän pois enemmän :)

Lauantaina oli kotona siivouspäivä ja oli edelleen niin surkea olo ja lihakset niin uskomattoman kipeenä eilisestä, että oli pakko jättää treenit välistä. Lenkkeilin vähän ja muun muassa järjestin meidän pakastimen uusiks että nostelin raskaita laatikoita arkkupakastimen pohjalla. Kaikkine huimine sentteineni se oli hauskaa puuhaa, kun pää siellä pakastimessa ja tyyliin jalat ilmassa, että yltti pohjalle :D Sit järkkäsin oman vaatekaappini, pesin kaks koneellista pyykkiä ja kaks koneellista tiskejä ja järkkäsin sekä imuroin eteisen, iskä hoiti sitten muut mitä kotona oli. Kyllä varsinkin noissa varastohommissa tuli tosissaan hiki. Mutta huomaa kyllä sen, että ei vaan osaa olla toimettomana kotona paikallaan, sillonkin kun treenaamaan ei pääse, niin sit pitää saada häärätä jossakin. Pitäis toisinaan ottaa ihan sellasia oman ajan hetkiä, että heittäis kasvonaamiot naamaan ja ottais ison kupillisen teetä ja kattois jotain hömppäleffaa viltin alla kynttilänvalossa.

Ai että nyt on siisti kaappi! Erikseen lomavaatteet, sporttivaatteet, talvi- ja kesävaatteet, pitkähihaset, härpäkkeet jne. :)

Sunnuntaina sit menin golfkisoihin pitkästä aikaa, oon pelannu tosi surkeesti tänä kesänä. Olin vaan töissä ja reissasin ja lopun vapaa-ajan ramppasin salilla. Kuitenkin päätin lähteä mukaan kun en viittiny yksinkään jäädä kotia kun muut pelais. Eka kierros oli yks elämäni parhaimpia, mutta toisella kierroksella meinas päästä itku kun pelasin niin huonosti. Ekan kierroksen perusteella olisin vieny ihan 6-0 voiton, mutta pelkäsin että toisen kierroksen mokat pilais kaiken, mutta ei sit kuitenkaan, vaan ykkössija naisten sarjassa tuli. Nytpä meillä siis odottaa kotona joulua varten joulukinkku! :) Seuraavaks vaan sit oottelemaan sitä, että meidän lähikauppa ymmärtäis vihdoin ja viimein tilata glögiä kun join varastoni tyhjäks jo tyyliin viikossa ja nyt kun tuota luntakin on jo vähän tipahdellut, niin tää jouluintoilija oottaa jo ihan into pinkeenä talvea ja joulua!


Kuvat on tosi huonolaatusia, koska mulla ei kule kamera nykyään ikinä mukana että tulee räpsittyä enemmän luurilla :) Ja tää tulee nyt tiistaina, koska mun on pitäny hetki keskittyä vähän koulunkäyntiinkin. Päättyy siis viime sunnuntaihin ja ens sunnuntaina tulee seuraava. Hyvillä mieli tästä eteenpäin, ei ota ees koville!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti