keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Refreshing spring, oh please come quick!

Kevät tulee takaisin, kevät tulee takaisin! :) Siinä on ainoa viittaus Muumeihin, mitä varmaan ikinä tuun tekemäänkään, sillä oon vihannu ja pelänny niitä lapsesta asti. Mutta jatkaen kevään ihanasta kurkistelusta, on miun kameraan tällä välillä ilmestynyt muutama kuva. Useimmiten mun kuvilla ei ole mitään yhteistä, että nappaan kuvan jos toisenkin sieltä täältä ja sitten länttään ne tähän. Fiksua. :D


Yks syy, mikä on saanu miut kameran taakse entistä enemmän, on se, että kotiutin itselleni uuden vauvan tässä vähän aikaa sitten. Käytetty Nikonin DX 18-105mm Kameratorilta kun mun aiempi 18-55mm alko takkuilla ja se jätti mun pitkään putkeen (Sigma 70-300mm) sellasen kolon, että olis aina tarvinnu putken just siihen väliin. En oo tarvinnu tuon oston jälkeen nyt ollenkaan mun pitkää putkea, kun tolla pääsee niin sopivan pitkälle arkikäytössä. Ei tarvii siis kantaa kahta putkea reissuissakaan aina mukana :) Tarvetta kun tulee niin Lontoon, Pariisin kuin Gran Canariankin reissuilla tänä vuonna. Reissua siis pukkaa!


Koeviikko on sen takia ihan parasta aikaa, että kun kahdeltatoista pääsee jo pois, jää aikaa muulle. Ehdin siis tänään vihdoin käyttää synttärilahjaksi saamani kasvohoitolahjakortin ja suuntasin sinne heti kun vaan vapauduin historian kertauksesta. Oli ihan mahtava kokemus, sillä se oli ihan mielettömän rentouttavaa. Siis ihan tosi rentouttavaa, huomioon ottaen että olin niin rento, että pysyin varmaan tunnin verran silleen etten sanonu sanaakaan. Mitä ihmettä? :D Mutta kyllä vedet valu silmistä kun se puristeli sillä raudalla epäpuhtauksia... Ei mulla hirveästi ollu mutta silti sattu ja naama näyttää tällä hetkellä hyönteisparven maalitaululta, kivaa.

Se kosmetologi läksytti myös mua vähän siitä, että vaikka mulla on tosi hyvä iho, niin mun pitäis silti jaksaa hoitaa sitä ja ostin siitä sitten mukaani tollasta ilman vettä käytettävää puhdistusainetta ja kosteusvoidetta, niin sit ainakin jotenkin sais tämäkin laiska lusmupaska ihoaan hoidettua :) Kosteusvoidetta se neuvo käyttämään myös meikkivoiteen alla, että se väriaine ei kuivata mun entisestään jo pikkusen kuivaa ihoa. Plus ihastuin noiden tuoksuun. Mulle itelleni tuoksut on tosi tärkeitä, huomaan heti jos joku kävelee vastaan ja tuoksuu hyvältä, mun mielestä miehen on tuoksuttava hyvältä ollakseen seksikäs ja mulle tosi monet muistot kulkee käsi kädessä tuoksujen kanssa. Mulla itelläni on kans tosi alaston olo ilman hajuvettä :D Noiden mössöjen lisäks alotan kohta tämän kesän osalta betakaroteenikuurin, joka on testattu jo viime kesänä, että sen vaikutus on plusmiinusnolla, mutta syteen tai saveen, en halua palaa taas ihan karrelle niinkun viime kesinä!!


Kymppisynttäreillä ehdin käydä Mikkelissä kaitsemassa kakaroita ja nappasin sitten siinä ohimennen kuvan Mikkelin tuomiokirkosta, en ole ihan varma miksi. Ihan hauska reissu oli :) Pääsiäinen sitten oli hyvää ruokaa ja erilaisia pelejä täynnä. Miksi noina juhlapyhinä pitää aina syödä ittensä ähkyyn?! Toisaalta, jos tarjolla on lemppariruokia pöytä punasena, niin mitä muutakaan voi olettaa, heh...


Löysin jostain syystä mun kamerasta ruokakuvia vaikka muille jakaa. Valjastin kesän maut käyttöön ja tein mozzarellapestotomaattisalaattia, oi että tuli kesäfiilis! Enää pitäis vaan kaivaa grilli esille ja saada sinne ananasta ja täytettyjä herkkusieniä paistumaan, oi että... En oo oikein makkaraihmisiä. Oon nyt myös jaksanu tsempata aamu- ja iltapalojen kanssa siinä missä ihan liian usein tulee aamulla nykästyä vaan jotain pikaseen naamariin. Yks ilta tein kirsikkatomaatteja, karjalanpiirakoita ruohosipulituorejuustolla ja mansikkasmoothieta. Aamuks oon nyt ottanu uuden rutiinin, eli turkkilaisen jogurtin! Pieni määrä turkkilaista jogurttia hunajalorauksella alottaa aamun kivasti :)


Tää jakso on ollut osaltaan tosi rauhallinen, mutta osaltaan tosi työläs. Tuo vasemmanpuoleinen kuva on otettu yks iltapäivä kun istuin lukiolla kahdesta neljään ja kirjotin aulassa filosofiaa eväiden kera ja sen jälkeen suuntasin käsikirjottamaan musikaalia kuuteen asti. Seuraava jakso on onneks tosi paljon helpomman olonen, että ehtii tehdä muutakin. Saa kaivaa skootterinkin tuolta talviteloilta :) Tuo oikeanpuoleinen kuva on lähinnä todiste siitä, että oon ollu tänä pääsiäisenä tosi kiltti munien kanssa! En oo syöny koko pääsiäisenä kun nuo 8 pientä munaa tuosta, sitten yhden Kinderin kokosen muumimunan ja ehkä 2 kpl tollasia kuvan munien kanssa samankokosia täytesuklaamunia. Ylpeä! :)


Meidän yli menee lentokäytävä, joka näkyy kevätauringossa tosi selvästi kun menee jatkuvasti koneita yli. Ei tarvii enää kirota että ääni kuuluu mutta pilvien keskeltä ei näy mitään. Yks ilta näky paljon revontulia, niinkuin Facebook varmaan suurimmalle osalle ilmotti miljoonien päivitysten muodossa, mutta sitten FB ei kuitenkaan antanu jostain syystä ladata tota kuvaa sinne. Kävin pihalla kameran kanssa ja sain aika hyvin kuvia kun meni koko meidän horisontin poikki sellanen valtava revontuli ja miten se aaltoili hienosti :) Mutta nyt jatkan kuitenkin kevätfiiliksistäni historian kirjan ääreen, oon aika pitkään onnistunu taas välttelemään sitä. Miten aina tällasina hetkinä onnistuu tsemppaamaan niin siivoomisen kun bloginkin suhteen ;) Kirjotuksia kauhulla ootellessa... Palaillaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti